torstai 19. maaliskuuta 2020

Verkkokerhoilta

Korona-viruksen suljettua Suomen jäivät tauolle myös Altairin kerhoillat. Yhdistyksen hallitus päätti keskeyttää toiminnan koko kevääksi ja pian myös Valtioneuvosto komensi kaupungit sulkenmaan kaikki yhdistysten ja harrastusryhmien käytössäolevat kerhotilat. Niin meni Altairinkin kerhohuoneella lappu luukulle. Ei kuitenkaan kulunut, kuin se ensimmäinen viikko ja jo heti ensimmäisenä peruutettuna kerhoiltana oli käynnissä verkkokerhoilta. Yhdistyksen nuoremman väen kehotuksesta valisimme alustaksi Discordin, joka osottautuikin aivan mainioksi työvälineeksi.

Parituntisen verkkokerhoillan aikana yhdeksän kerholaista, eli aika lailla sama määrä, kuin normaaleina iltoinakin keskusteli aivan laidasta laitaan erilaisista harrastusjutuista. Päälimmäisinä tietysti muutokset yhdistyksen toiminnassa, Discordin ominaisuudet sekä lähiviikkojen aikana kirkastuva komeetta. Toni kertoilikin aika laajasti tuon taivaallisen ilmestyksen luonteesta ja havaitsemisesta.