torstai 18. maaliskuuta 2010

Maaliskuu taipui yli puolenvälin ja taas oli aika pitää kerhoilta. Samoin oman kalenterimerkinnän sai yhdistyksen hallitus kokouksellaan. Suomennettuna: ennen kerhoiltaa hallitus piti oman kokouksensa ja kerhoilta jatkui tästä yleisellä asioiden edistämisellä. Toisalla rakennettiin radioteleskooppia, toisaalla järjesteltiin kirjastoa ja yhdessä nurkassa suunniteltiin freskoja seinälle. Taidettiinpa jossakin parantaa maailmaakin. Kahvia kului ja jäsenet nauttivat olostaan. Niin. Pääluku oli pyöreä 10, eli hieman alle edellisvuoden keskiarvon.