maanantai 25. lokakuuta 2010

Uusi muutto

Vuosi sitten muutimme tilapäiseksi tiedetyistä tiloista Niemennokalta jälleen kerran tilapäisiin tiloihin Sahankaaren kellariin, jonne remontoimme aivan kelvolliset huoneet. Koko kuluneen vuoden on ollut taustalla ajatus oikeiden ja pidempiaikaisten tilojen löytymisestä. Tämä ajatas lähtikin realisoitumaan kesän 2010 aikana.

Tein pienen joukon kanssa muutaman tutustumiskäynnin, osin ulkopuolisen entiseen Harjuvaaran huvilaan, Untolaan. Untolaa oli pidetty meille jonkinlaisena hätävarana, johon halusimme tutustua siltä varalta, että muuta ei löytyisi ja Sahankaari menisi alta. Untola osoittautui unelmaksi.

Muutto Untolaan lykkääntyi kuitenkin syys-lokakuun vaihteeseen, koska edellinen käyttäjä ei siivonnut tavaroitaan pois. Lopulta oma väkemme teki käyttöömme tulevien tilojen osalta raivaus- ja siivoustyön, sihteeri Marjan kantaessa emännän lailla loppuvastuun putsauksista ja lattianpesuista. Varsinaiseen puutopuuhaan ryhdyimme syyskuun lopulla, Kansainvälisen avaruusviikon alla.

Tilojen järjestely ja tavaroiden pääosan siirtäminen vei vain pari iltaa, mutta lopputrimmaus kestänee jouluun saakka. Tärkeimpänä lienee kirjaston kirjojen lajittelu seinälle asennettuihin uusiin hyllyihin ja kokonaisuuden saaminen lainauskuntoon. Kirjaston hoitajat Katariina ja Mari tekivät muuton edellä hienon pohjatyön niputtamalla kaikki kirjat luokituksen mukaisiin nippuihin, josta ne on helpompi hyllyttää.

Hakiessamme Untolan avaimia kaupungilta saimme samalla kuulla, että Sahankaaren tontti oli juuri saanut uuden kaavan ja tontti odottaa nyt puskutraktoreita ja asuinkerrostalojen rakentajia. Mieleen tuli vuosisatainen sanonta: "rotat jättävät uppoavan laivan".