torstai 20. elokuuta 2009

Toinen uusissa tiloissa vietetty kerhoilta kului kymmenen hengen joukolta vielä kirjaston järjestelyyn ja viimeisten varastohyllyjen purkuun. Tottakai välissä kerittiin juomaan kahvia ja rupattelemaan tähtitieteen viimeisimmistä uutisista.

lauantai 15. elokuuta 2009

Tähtitieteen vuoteen nivoutunut, perjantain 14.8. Jupiterilta näytti aluksi menevän myttyyn, mutta sitten pilvet alkoivat repeillä ja mukavankokoinen aukko jäi suorastaan maleksimaan Vanhankylänniemen päälle. Näin 11 hengen joukko jäsenkuntaa ja vierailijoita pääsi havaitsemaan illan kohdetta, Jupiteria sekä lisäksi Andromedan galaksia, Herkuleen tähtijoukkoa, Kuuta, Albireoa ja muutamaa muuta tähtitaivaan helmeä. Myös maksimin jälkeiset Perseidit tulivat havaituiksi, kuten myös ystävämme lepakot. Yhdeksän aikoihin alkanut ilta päättyi vasta puoli yhden jälkeen yöllä.

torstai 13. elokuuta 2009

Syksyn ensimmäinen virallinen kerhoilta aloitettiin hallituksen kokouksella jo kello 18. Tämän jälkeen 12 jäsenen joukko kunnosteli kirjastoa ja varstoa sekä purki kerhohuoneen puolelta huonokuntoisia varastohyllyjä.

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Vuosittainen Tähdenlento- ja lepakkotapahtuma 11.-12.8 keräsi mukavan joukon innokaita luonnonilmiöiden tarkkailijoita. Tiistaina luennoi lepakkotutkija Annika Herrero, jonka jälkeen tutustuttiin Vanhankylänniemen lepakkokantaan mm. detektorin eli lepakkotutkan avulla. Tutkan avulla kuultiin useita lepakoita ja lähes yhtä monta nähtiin. Tiistaina luennoi myös Matti tähdenlennoista, valitettavasti niiden näkeminen hankaloitu tyypillisen sään takia - mössöä. Keskiviikkona pilvet onneksi iltayöstä väistyivät sen verran, että onnistuttiin näkemään myös tähdenlentoja.

Tapahtuma järjestetään jälleen ensi vuonna.

torstai 6. elokuuta 2009

Järvenpään Firmajameissa kävelykadulla 6.8.2009 oli edustettuna myös Altair. Ständiä olivat ylläpitämässä Matti, Kata, Timo ja Outi. Tällä kertaa teltta pysyi hyvin paikallaan uusien semettitukien avulla, (ei tarvinnut roikkua telttanaruissa).

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Vuoden 2009 Cygnus järjestettiin Utsjoella. Hyvällä ohjelmalla ja upeilla maisemilla varustettu tapahtuma oli osallistujille varmasti ikimuistoinen. Altairilla oli myös edustus paikalla: Roni, Jani ja Outi. Kuvia osallistujilta ilmestyy myöhemmin ja tietysti kuvia on myös Cygnuksen historiasivulla, kunhan se julkaistaan.