torstai 11. joulukuuta 2014

Syksyn kiireitä

Altairilla oli tänään hyvä ilta. Alle hallituksen kokous ja päälle kerhoilta, jossa paikalla peräti 14 henkeä. Tähtitieteellisen "höpinän" lisäksi laiteltiin kaukoputkien varusteita uusiin pakkeihin ja tutkittiin uuden radioteleskoopin tarvikkeita, jotka niin ikään saapuivat tänään kerholle. Hallitus puolestaan linjasi tulevan vuoden toimintaa ja pohti kerhotilakysymystä, joka on taas ajankohtainen. Tulossa on monen moista toimintaa ja tilojen metsästystä (kaupunki myy talon alta).

torstai 30. lokakuuta 2014

Kerhoilta

Lokakuun viimeisenä torstaina päästiin havaitsemaan kerhohuoneen pihalta. Havaintojen jälkeen 11 jäsenen joukko suuntasi kahville ja tutkimaan isolta kankaalta Stellarium tähtikarttaohjelman antia ja mahdollisuuksia.

Komeetalla tuoksahtaa

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Altairpäivät

Vuoden 2014 Altairpäiviä varten oli varattuna viikonlopuksi 26.-28.9. Ursan Tähtikallion havaintokeskus observatorioineen. Ohjelmaan oli buukattu neljä esitelmää, käsitellen havaitsemista ja sen tekniikkaa. Paikalle saapui lopulta vain kuusi harrastajaa. Perjantai-ilta ja lauantaipäivä sujuivat esitelmien ja dokumentielokuvien parissa sekä Tähti- ja Viestikallioihin tutustuen. Taivas selkeni lauantai-illaksi ja havaintoja tehtiin pitkälle yöhön.

Altairpäivien havaintoilta

Vietämme parhaillaan Altairpäiviä Ursan Tähtikalliolla Orimattilan Artjärvellä. Lauantai-illalla kello kymmenen aikaan sää näytti kirkkaalta, joten päätimme raahata JS-Dobsonin sekä muuta havaintokalustoa ulos halo deckille. Juuri kun saimme kaluston valmiuskuntoon, vyöryi pilven riekaleita lännestä päälle. Onneksi ne väistyivät hyvin nopeasti pois, ja havaintoilta sai jatkua. Dobsonilla pääsimme havaitsemaan muun muassa seuraavia kohteita: M31 (Andromedan galaksi), M33 (Kolmion galaksi), kaksoistähti Albireo, M27 (Nostopainosumu), M57 (Lyyran rengassumu), NGC 869/884 (Kaksoistähtijoukko) ja M34. Voimakas tuuli häiritsi toisinaan havaintoiltaa kääntäen sky atlaksen sivuja itsestään. Kaikin puolin kuitenkin erittäin hieno ilta havaintoineen.

Mari Nikkilä

torstai 11. syyskuuta 2014

Kerhoilta

Kahdeksan hengen voimin suunnittelimme Altairpäivien ohjelmaa ja pohdimme yhdistykselle tarjotun pienen työmaaparakin vastaanottamisen järkevyyttä ja mahdollisia käytännön juttuja.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Radio-ohjelma

Tänään tuli radiosta pari viikkoa sitten Altairin kerhoillassa tehty juttu. Äänessä ovat Matti, Toni, Terho ja Katariina. Juttu on kuultavissa Yle Areenassa vielä jonkin aikaa.

http://areena.yle.fi/radio/2379468

torstai 4. syyskuuta 2014

Kerhoilta

Läsnä yhdeksän kerholaista. Illan mittaan korjailtiin jalustoja, siistittiin toimistoa ja lopuksi tehtiin vielä havaintoja kerhohuoneen pihamaalla.

lauantai 30. elokuuta 2014

Tähtiharrastuspäivän avoimet ovet

Altair piti valtakunnallisen tähtiharrastuspäivän merkeissä kerhotilansa ovet avoinna yleisölle ja omalle jäsenistölle.  Parituntisen aikana paikalla kävi alun toista kymmentä henkeä, joista osa jäseniä ja osa vierailijoita.  Pelkän kahvittelun ja tilojen esittelyn lisäksi tutkittiin meteoriitiksi tai kärnäiitiksi epäiltyä kiveä sekä pohdittiin yhden jalustan kunnostustarpeita ja päälysteltiin kirjaston uusia kirjoja.

perjantai 29. elokuuta 2014

Torstai-illan havaintoja Niemennokassa

Pian päättyvän elokuun aikana on päästy vaihtelevasta säästä huolimatta tekemään havaintoja hyvinkin monenlaisista taivaanilmiöistä, kuten yöukkosista, revontulista ja meteoreista. Kuun viimeisenä torstaina kävimme kerhoillan jälkeen Vanhankylänniemessä tekemässä yhdistyksen kaukoputkella visuaalihavaintoja Jacques-komeetasta. Edeltävänä yönä pohjoisen suunnalla oli näkynyt vihreä revontulikaari ja sinisiä säteitä, joten nytkin tarkistimme tilanteen, mutta tällä kertaa mitään vastaavaa ei näkynyt. Ennen kotiinlähtöä oli vielä sopiva tilaisuus ottaa hieman linnunratakuvia, ennen kuin pilvisyys jyräsi päälle.

torstai 28. elokuuta 2014

Kerhoilta

Elokuun ja samalla koko syksyn toiseen kerhoiltaan kokoontui touhuamaan ja kahvittelemaan pyöreät kymmenen harrastajaa. Illan teema noudatti heti sitä edeltäneeseen hallituksen kokouksen linjauksia ja keskittyi havaintolaitteisiin. Illan aikana luetteloitiin yhdistyksen kaikki 24 kaukoputkea ja kiikaria, opastettiin jäsentä tämän oman kaukoputken käsittelyssä sekä selviteltiin tähtitorniin sijoitettavan seurantajalustan tulevia huoltoja.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Retki Helsingin observatoriolle

Seitsenhenkinen seurue kävi tutustumassa Helsingin observatorioon, eli Tähtitieteen yleisöpalvelukeskukseen. Kyseessä oli Altairin kevätretki.

Saimme observatoriolla asiantuntevan opastuksen ja kierroksen rakennuksen eri osiin sekä hyvän selostuksen eri laitteista, joita museo-osaan on sijoitettuna. Tunnin mittaisen kierroksen jälkeen istuimme vielä observatorion kahvilaan, observatorion rauhalliselle pihalle.




 


torstai 10. huhtikuuta 2014

Siivousta ja järjestelyä

Varsinaisen kerhoilta-aiheen peruunnuttua päätettiin aika käyttää tilojen siistimiseen. Oli kyllä aikakin. 11 hengen joukko imuroi ja moppasi kaikki tilat aina ulko-ovelta lähtien. Pesivät ikkunat ja järjestelivät kirjastoa sekä siistivät kaappeja, hyllyjä ja toimistoa ja virittivät takkuilleen nettin taas kuntoon. Pois lähdettäessä tilat kiilsivät ja joka nurkalla saattoi aistia siisteyden. Talven hiekat ovat poissa.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Planeettojen kuvaaminen

Toni kertoi illan esityksessään planeettojen valokuvaamisesta, kuvauskalustosta sekä havaintokuvien käsittelystä.  Kerhoillassa oli taas mukavasti porukkaa, nyt 12 jäsentä.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Pikku porukalla havaitsemassa

Kerhoiltaan kerääntyi vain neljä jäsentä, joten ilta meni rauhallisen keskustelun ja tulevien juttujen suunnittelun ympärillä. Loppuosa kerhoillasta käytettiin uudella 20cm Dobsonilla havaitsemiseen ja putken testailuun ja kerhon takapihalla.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Havaintoilta

Yli kahden kuukauden odottamisen jälkeen oli sunnuntai-iltana selkeää ja mahdollisuus järjestää yhteinen havaintoilta. Vaikka suhteellisen kova tuuli ja kasvava Kuu haittasivatkin havavainnointia ei ilta mennut täysin hukkaan. Sitkeä ja yritteliäs kolmen hengen (Matti, Olli-Matti ja Toni) havaintoryhmä raahautui Vanhankylänniemeen havaitsemaan sen, mitä kykenivät.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hallintobyrokratiaa

Samalle päivälle osui kolme hallinnollista käyntiä tulevan vuosikokouksen valmistelussa. Puolilta päivin Terho kävi hoitelemassa asioita ja myöhemmin iltapäivällä Marja ja Matti ja illan suussa vielä Marja, Martti ja Toni.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Peli-ilta

Kevät kääntyi maaliskuuksi ja kerhoillassa pelattiin tähtitiedeaiheisia lautapelejä. Marjan kerhovuorolleen ideoimassa illassa oli läsnä 13 kerholaista. Tuntia ennen kerhoiltaa kokoontui myös yhdistyksen hallitus, viimeistä kertaa tällä valtuutuksella.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lastenkerho Galilei

7-12-vuotiaiden Galilei-kerho kokoontui ensimmäisen kerran ja paikalla oli 12 kerholaista sekä kaikki viisi ohjaajaa. Illan ohjelmassa oli aluksi tutustumiset ja niiden jälkeen oman aurinkoikuntamme keskustähti Aurinko.

torstai 27. helmikuuta 2014

Kuukausikatsaus

Kerholle kokoontui iltaa viettämään reilu, 13:n osanottajan joukko. Aiheena oli kuukausikatsaus ja aihetta käytiin läpi yhdessä keskustellen, Matin toimiessa koneenkäyttäjänä.
Terho toimitti korjattuna ja huollettuna takaisin Jounin aiemmin Galilei-kerholaisten käyttöön lahjoittaman pienen Meade-kaukoputken.

Galilein valmistelua

Inka, Katariina, Karoliina ja Janne pitivät viimeisen suunnittelupalaverin ennen Galilei-kerhon käynnistystä. Samaan aikaan kerhon 12 ilmoittautuneen raja tuli täyteen.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Hallinnollinen visiitti

Piipahdin kerholla toimittamassa byråkraattisia askareita, valmistellen tulevaa vuosikokousta.


lauantai 22. helmikuuta 2014

Huoltokäynti kerholla

Matti, Marja ja Janne kävivät tuomassa erinäisiä paperitavaroita ja muita tarpeellisia esineitä kerholle.

torstai 20. helmikuuta 2014

Touhuilua kerholla

Illan piti olla normaali kerhoilta esitelmineen ja kahveineen, mutta toisin kävi. Jo ennen illan virallista aloitusta kävi toimittaja tekemässä juttua lasten ja nuorten tähtikerhoista. Siis Galileista ja Novasta. Illan esityksen peruunnuttua esitysvuoroisen sairastuttua, kävi kerhoiltaväki huoltamaan kaukoputkia ja siistimään kerhohuonetta. Illan lopuksi tehtiin vielä pientä suunnittelutyötä tähtitornin piirustusten äärellä.

torstai 13. helmikuuta 2014

Kurkistus kirjastoon

Yhdistyksen kirjastonhoitaja, Katariina avasi ikkunan oman kirjastomme syövereihin. Heti illan aluksi pidetty tietovisa paljasti kirjatossa olevan runsaat 700 opusta ja niiden käsittelevän kaikkea mahdollista maan ja tavaan väliltä, tieteen koko historian ajalta. Kokoelmassa on puhtaasti tähtitieteellisiä kirjoja nimikkeinä enemmän, kuin keskisen Uudenmaan Kirkes-kirjatoissa, joten kyse on hyvin laajasta kirjastosta.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Toimistolla

Katariina kävi hoitamassa kirjastonhoitjan ja sihteerin asioita kerhohuoneella.

torstai 6. helmikuuta 2014

Sampo-havaintoaineiston esittelyä

Helmikuun ensimmäisessä kerhoillassa Keijo Toikkanen esitteli Altairin Sampo-radioteleskoopin havaintosatoa. Laite on ollut toiminnassa jo kolmen ja puolen vuoden ajan ja on menestyksekkäästi rekisteröinyt useita aurinkomyrskyjä. Esityksessä käytiin läpi, millä tavalla havainnot voidaan paikantaa teleskoopin havaintodatasta, mutta toisaalta kävi myös selväksi, miten VR:n täsmällisyyttä voi syntyneiden kuvaajien perusteella arvioida. Lisäksi auringonnousun ajankohtaa vuoden eri aikoina pystytään seuraamaan, koska ionosfäärin rakenne muuttuu merkittävästi Auringon noustessa.

Kesästä 2012 lähtien Sampo-havaintoja on julkaistu Ursan Taivaanvahti-palvelussa. Esimerkissä näkyy 2.2.2014 rekisteröity aineisto. Laite on havainnut saman vuorokauden aikana peräti neljä roihua, jotka kaikki olivat auringonpilkkujen AR1967 ja AR1968 muodostamia. Tyypillisesti laitteen havaintoikkuna talvikuukausina on päivän lyhyyden vuoksi kapeampi kuin kesällä, ja vuosittaisissa tilastoissa erityisesti kesä 2012 näkyi voimakkaan aktiivisuuden aikana. Tällä hetkellä ollaan menossa kohti hiljaisempaa kautta, mutta havaitseminen kannattaa siitä huolimatta, tai juurikin sen vuoksi, jotta vuosittaisia vaihteluita voidaan seurata.




torstai 30. tammikuuta 2014

Kuukausikatsaus

Tammikuun kuukausikatsauksen pitivät yhdessä Martti, Toni ja Matti. Martti kävi lävitse alkuvuoden merkitävät tieteen ja tekniikan tapahtumat avaruusrintamalta, Toni juuri nyt näkyvän supernovan tilanteen ja Matti muut tähtitaivaan kohteet sekä lähialueen mielenkiintoiset esitelmät ja tapahtumat. Lopuksi Matti piti kymmenpäiselle osanottajajoukolle pienen esittelyn Altairin uudesta Galilei-lastenkerhosta, joka aloittaa toimintansa helmikuun lopulla.


lauantai 25. tammikuuta 2014

Lasten tähtikerhon suunnittelua

Altairin kerhohuoneella kokoontui neljän ohjaajakandidaatin ja yhden taustavaikuttajan ryhmä suunnittelemaan lapsillesuunnattua tähtikerhoa. Joukosta kolme kävi aiemmin päivällä keräämässä materiaalia ja ideoita sekä luomassa kontakteja opetusalan Educa-messuilla.

torstai 23. tammikuuta 2014

Tähtitieteen vuosi 2013

Kerhoiltaan kokoontui kymmenpäinen joukko kovasta pakkasesta huolimatta. Martti Kalke piti kattavan katsauksen menneen vuoden merkittävimpiin tapahtumiin tähtitieteen ja avaruudentutkimuksen saralla.



torstai 16. tammikuuta 2014

Kuinka rakensin kaukoputken ja tähtitornin

Terho Erkkilä kertoi sanoin, vanhoin päiväkirjamerkinnöin sekä kuvin vanhoista kaukoputken peilien hiontaprojekteista sekä itse putkien valmistuksesta ja erikoisesta, kääntyvästä tähtitornistaan. Illan lopuksi osa yhdestätoista illan osallistujasta jäi huoltamaan kaukoputkivarastoa.