torstai 27. joulukuuta 2007

Vuoden viimeinen kerhoilta. Paikalla 13 jäsentä.

Ennen kerhoillan alkua yhdistyksen hallitus piti kokouksen ja uusien jäsenten hyväksymisen ohella linjasi alkavan vuoden toimia tai ainakin toiminnan pääpiirteitä. Itse kerhoillan sisältö käsitteli sekin vuoden 2008 tapahtumia. Tähtitaivaan tapahtumiin emme paneutuneet, vaan pitäydyimme harrastuksellisissa tapahtumissa. Vuodesta 2008 on tulossa vilkas ja tahti vain kiristyy vuoden loppua kohti.

torstai 20. joulukuuta 2007

Kerhoillan aiheena oli vuorossa tähdet, jota oli seuraamassa/toteuttamassa yksitoista henkeä.

torstai 13. joulukuuta 2007

Kerhoillan aiheena oli tänään Aurinko, ja sitä käytiin läpi tuttuun tapaan yhteisluvulla. Jäseniä oli paikalla yhdeksän.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Altairin pikkujoulut

Pitkästä aikaa Altair päätti järjestää pikkujoulut, joita juhlimme Honkarakenteen kodikkaissa tiloissa, joihin kuului tavallisen saunan ja kunnon suihkutilojen lisäksi aito savusauna, jota moni kokeili enemmän kuin mielellään. Glögi ja limsa virtasi, ja nyyttäri-idealla täytetty pöytä notkui kaikenlaista hyvää syötävää. Viihdykkeenä oli Altairin yleisötapahtumasta tuttu tietovisa, johon vähiten oikeita vastauksia antanut joukkue pääsi esittämään muille joululauluja. Tämä iloinen tuomio lankesi Ronin ja Janin joukkueelle, ja kohta talo kajahtelikin kulkusten ja muiden joululaulujen sävelistä. Esitys oli itseasiassa niinkin mainio, että duon vapauttaessa esiintymislavan muodostui enemmän tai vähemmän vapaaehtoinen mieskuoro, joka mahtavasti laulaen esitti seitsemän miehen voiman.

Hauskaa oli, eikä tunnelmaa pilannut edes joulukuinen vesisade, joka ulkona rakensi tulvaa pikkuteille. Paikalla oli loppujen lopuksi 22 jäsentä, jotka taisivat kaikki olla samaa mieltä siitä, että pikkujouluja vietettäisiin myös ensivuonna.

torstai 8. marraskuuta 2007

Kerhoillassa tutustuimme kääpiöplaneettoihin yhteisluvun muodossa. Paikalla oli kymmenen henkeä.

perjantai 2. marraskuuta 2007

Toimitilat 2009

Altairin nykyiset kerhotilat ovat käytössä kevääseen 2009 asti. Tämän jälkeinen aika on täysin avoinnaa, mutta jotakin kertoo se, että vallitseva tila on ns. tilapäinen. Emme siis varmaankaan jää huvilalle pysyvästi.

Yhdistyksen hallitus avasi tulevaisuuden suunnitelun kokouksessaan 1.11.2007 ja haastaa kaikki miettimään tarvittavien tilojen optimaalista tai kelvollista kokoa, rakennetta ja sijaintia. Hyvän suunnittelun ja laajan pohdinnan jälkeen ei ratkaisuja tarvitsisi tehdä hätiköidysti ja ehkä väärin perustein.

Yhtenä pohtimisenarvoisena vihtoehtona mietittiin parakkeihin perustuvan oman rakennuksen pystyttämistä Vanhankylänniemeen. Toisaalta terminä "parakki" ei tuo aina kovin mukavia ajatuksia, vaikka sisä- ja ulkopuolelta pinnoitettuna sellaisesta saisikin nätin ja siistin tilan. Jos jostakin löytyy sopivaa parakkitilaa tai muu siirtokelpoinen rakennus, ohjaa tämä varmaankin tulevia ratkaisuja. Keskustelu tiloista alkaa nyt ja jatkuu eri yhteyksissä.

torstai 1. marraskuuta 2007

Altairlaisia tutustumassa NOVAn toimintaan Torstain kerhoiltaa vieteltiin Järvenpään NOVAn kerhotiloihin tutustumalla, koska Niemennokan huvilaa remontoidaan. Hallitus piti kokouksen ennen kerhoillan alkamista. Kun kerhoilta alkoi, paikalle ilmaantui yhteensä 13 jäsentä. Aluksi kapusimme Novan tähtitorniin katselemaan huisin makeeta 17P/Holmes komeettaa. Kun kaikki olivat komeetan nähneet ja kuvat kuvattu niin menimme alas kahville/pullalle. Lopuksi tutustuimme pariin fysiikan luokkaan ja ihailimme novalaisten tekemää aurinkokuntamallia.
(kuva: Jesse Kisonen)

lauantai 20. lokakuuta 2007

Pitkän tauon jälkeen saatiin kasaan pieni havaintoilta. Seitsemän jäsenen voimin katseltiin muutamia DS-kohteita sekä Kuuta ja pikku hiljaa itäiselle taivaalle kipuavaa Marsia. Tarkoitus oli kokoontua noin tunniksi 21-22 välillä, mutta osa porukasta myöhästyi erinäisten viivytysten vuoksi ja aloittivat siis vähän myöhässä. Muutenkaan tuo varattu tunti ei riittänyt vaan venähti liki kahteen tuntiin. Toisaalta kaikilla taisi olla kivaa.

torstai 18. lokakuuta 2007

Kahvipainoitteinen kerhoilta, jossa juteltiin mukavia ja mutusteltiin pullaa kymmenen hengen voimin.

torstai 11. lokakuuta 2007

Kerhoilta kymmenen hengen voimin, aiheena Maankaltaiset planeetat.

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Sky & Telescope

Lehden marraskuun numero tipahti laatikkoon ja pitää jälleen sisällään hyvää tarinaa niin havaintokohteista, kuin -laitteistakin. Erillisinä juttuina kertomukset vuoden 1907 Mars havainnoista sekä Marsin tutkimuksesta tänä päivänä ja lähitulevaisuudessa. Lehti itse löytyy taas kerholta, kuten tavallista.

torstai 4. lokakuuta 2007

Pitkästä aikaa pidimme leffaillan. Kerholla katseltiin vanhaa skifi-pätkää, välillä peläten, välillä naurusta katketen. Kerhoillassa oli paikalla 15 jäsentä.

torstai 27. syyskuuta 2007

Kerhoilta, jonka aiheena oli Aurinkokunnan rakenne. Iltaa vietettiin 13 hengen voimin.

Uusia kirjoja

Yhdistyksemme kirjastoon on hankittu taas pienen tauon jälkeen kirjallisuutta. Uusina niteinä on lainattavissa Pilvibongarin opas ja hieno kuvateos Kuvia taivaalta. Ensiksi mainittu käsittelee pilvityyppejä ja niiden tunnistamista. Toinen puolestaan näkymiä yllemme kaartuvalla taivaalla haloista myrskyihin, pilvistä revontuliin ja aina syvän taivaan hienoimpiin kohteisiin. Näiden kirjojen lisäksi hankittiin koeluontoisesti luettavaksi brittiläisen harrastuslehden Sky at Night syyskuun numero. Lehden mukana tuli myös mielenkiintoinen ja kaikille englantia taitaville suositeltava romppu.

torstai 20. syyskuuta 2007

Valtakunnallisen tähtiharrastusviikon kunniaksi pidimme kerhoillassa avoimia ovia. Pilvinen sää ei kuitenkaan houkutellut yleisöä, joten perehdyimme oman väen ja yhden vieraan kesken tähtiharrastuksen eri muotoihin. Kaikkenaan kerholla 16 henkeä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2007

20. Altairpäivät

On kulunut 18 1/2 vuotta ensimmäisistä Altairpäivistä. Juhlatapaaminen pidettiin Artjärvellä, Ursan tiloissa 14.-16.9. Viikonlopun annissa oli esitelmiä, havaintoja sekä vapaata yhdessäoloa. Vierailevina esitelmöijinä olivat Veikko Mäkelä aiheenaan Tähtitaivas paljain silmin ja Mikko Suominen aiheenaan Avaruuslentojen lähitulevaisuus. Matti Salo esitelmöi aiheesta Kuinka esittelen Aurinkokunnan.

Viikonlopun aikana pääsimme tutustumaan ja käyttämään myös Ursan tähtitorneja kalustoineen. Päiviin osallistui 18 henkeä.

torstai 13. syyskuuta 2007

Kerhoillan aiheena oli maailmankaikkeuden aine. Lyhyen opintopiirin jälkeen vetäydyttiin ulkosalle tekemään havaintoja kunnostetulla Ret 45:lla. Putkessa on nyt isompi okulaarikoko ja Tal-1:n jalusta. Muutokset tuntuvat ja putki oli mukava syyskuun lämpimässä illassa. Paikalla 14 jäsentä.

torstai 6. syyskuuta 2007

Teimme kerhoillan puitteissa retken Helsinkiin, Yliopiston tähtitieteen laitokselle. Vierailun aikana tutustuimme laitoksen toimintaan, observatorion rakennuksiin sekä observatorion museoon. Vaikka ilta alkoikin tavallista aikaisemmin, osallistui vierailuun peräti 17 henkeä. Puolentoista tunnin retki oli mielenkiintoinen ja antoi laajan ja syvällisen historia- ja toimintakatsauksen lisäksi ideoita ja ajatuksia yhdistyksen toimintaankin.

torstai 30. elokuuta 2007

Elokuun viimeistä kerhoiltaa vietettiin poikkeuksellisesti Järvenpää-talolla. Näin siksi, että Nimennokalla oli toisen tahon varaus ja meillä siis velvollisuus väistää. Illan aluksi yhdistyksen hallitus piti kokouksen ja keskusteli mm. tähtiharrastuspäivästä, 20. Altairpäivistä, tähtitornihankkeista ja hyväksyi kolme uutta jäsentäkin.

Varsinaisen kerhoillan teemana oli kosmiset tikapuut, eli maailmankaikkeuden rakenne ja sen tutkimusmenetelmät noin suurin piirtein 10x harppauksin. Hallituksen kokouksessa oli läsnä kuusi jäsentä ja illassa kaikkiaan kaksitoista. Kokoushuone oli muuten kiva ja sopivankokoinen paikka kerhoillalle, mutta kahvia ja omaa kirjastoa jäätiin kaipaamaan.

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Altairin kuusihenkinen talkooporukka ahersi Tähtikalliolla sunnuntai-iltapäivän ja vähän iltaakin. Aamupäivällä alkanut reissu päättyi vasta yhdeksän aikaan illalla. Päivän aikana raivattiin Ursan kakkostornin alakerta, puhdistettiin seiniä ja käsiteltiin suoja-aineella. Samanaikaisesti osa porukasta huolsi ohjausrakennuksen tiloja ja mm. pesi ja desinfioi jääkaapin.

Työrupeaman ohessa ihasteltiin nousevan sadealueen pilviä ja pilvisäteitä, jotka siivilöityivät rintaman reunan pilvistä. Pienestä sateesta holimatta ilta päättyi tulille Tähtikallion grillillä.

torstai 23. elokuuta 2007

Kerhoillassa tarkastelimme kuvin kulunutta kesää ja havaintoja. Paikalla oli yksitoista henkeä.

torstai 16. elokuuta 2007

Kerhoillassa tutustuttiin Altairin kaukoputkiin ensin Matti Salon powerpoint- esitelmällä ja sitten putki putkelta sen pohjalta. Kerhoiltaan osallistui yhdeksän henkeä.

sunnuntai 12. elokuuta 2007

Tähdenlento- ja lepakkoyöt
2/2 lauantai-sunnuntai

Tapahtuman toisena iltana ohjelmassa oli Matti Salon pitämä esitelmä tähdenlennoista sekä Helsingin yliopiston lepakkotutkija Eeva-Maria Kyheröisen esitys lepakoista ja niiden havaitsemisesta. Esitysten jälkeen jalkauduimme etsimään silmin ja detektoreilla lepakoita. Nyt vain pari nahkasiipeä suostui näyttäytymään ja pilvet peittivät taivaankin vähän puolen yön jälkeen.

Niinpä tapahtuma päättyi jo yöllä ja suunniteltu telttayöpyminenkin peruutettiin nousevan ukonilman edellä..... onneksi, sillä teltta voitiin näin palauttaa kuivana. Osanottajia nyt 32 henkeä.

lauantai 11. elokuuta 2007

Tähdenlento- ja lepakkoyöt
1/2 perjantai-lauantai

Altairin ja Järvenpään ympäristöyhdistysksen yhteisen tapahtuman ensimmäisenä yönä taivas pysyi selkeänä ja lepakotkin lentelivät kiitettävästä Vanhankylänniemen taivaalla. Perseidien osalta päädyimme vain muutamaan tähdenlentoon, mutta niiden joukossa olikin sitten pari todella komeaa leiskahdusta. Yksi kaiketi bolidiksi määriteltävä. Lisäksi havainnoimme Jupiteria, Marsia, useita ds-kohteita, satelliitteja sekä kansainvälistä avaruusasemaa (ISS).
Tähtitornin tontin nurmella oli köllöttelemässä kaikkiaan 25 hengen joukko altairlaisia, ympäristöyhdistysken väkeä ja muuten vain asiasta kiinostuneita.

torstai 9. elokuuta 2007

Syksyn toisen kerhoillan aluksi tarkasteltiin Coronadolla ja Baadereilla laskevaa Aurinkoa. Varsinaisena aiheena perehdyttiin alkaneen syksyn ohjelmaan, niin Altairin järjestämiin tapahtumiin ja kerhoiltoihin, kuin Ursankin tarjoamiin tapahtumiin. Samalla ideoitiin sisältöä kerhoilta-aiheiden ympärille. Paikalla oli 13 harrastajaa, joista peräti kaksi aivan uutta kävijää.

torstai 2. elokuuta 2007

Kerhoillat alkoivat taas pienen kesätauon jälkeen 9 kerholaisen voimin. Syyskauden esnimmäisen kerhoillan aikana juotiin perinteiseen tapaan kahvia ja mutustettiin vartavasten tätä iltaa varten leivottuja pikkuleipiä ja hankittua pullaa, katseltiin kuvia Artjärven Cygnukselta ja suunniteltiin loppuvuoden ohjelmaa.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

Altairin jäseniä Cygnuksella
Kesän 2007 valtakunnallista Cygnus-kesäleiriä vietettiin Artjärven Vuorenmäessä. Paikalla oli kaikkiaan 14 Altairin jäsentä, jossa oli viime vuoteen verrattuana parannusta neljä henkeä. Cygnuksen järjestelyistä vastasi tapahtumaa varten koottu Cygnus-tiimi.

Leirillä pidettiin jälleen hauskaa muiden harrastajien kanssa esimerkiksi: ammuttiin vesi- ja ruutiraketteja, kuunneltiin mahtavia esitelmiä, kilpailtiin tiukassa tietovisassa (Altairin joukkue pääsi finaaliin ja lopulta neljänneksi) sekä pystytettiin hieno planetaariokin. Nyt jäämme innolla odottamaan ensivuoden Cygnusta, joka pidetään Varkaudessa. (kuva: jesse kisonen ja kuvasta puuttuu yksi altairilainen).

Cygnus 2007

AquilaWeb palaa

Muutaman vuoden tauon jälkeen Altairin sähköistä lehteä aletaan taas julkaista. Sähköisen lehden tarve on korostunut viimeisen parin vuoden aikana, toiminnan luonteen muuttuessa. Muutokseen on puolestaan ajanut kerhotilojen vaihdos sekä ajan henki ja sen mukana yksilöllistyminen ja harrastajien keskittyminen vain joihinkin yhdistyksen toimintoihin.

Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa sitä, että tarvittiin kipeästi uusi tiedonlevittämiskanava kerhoiltojen rinnalle.

torstai 7. kesäkuuta 2007

Kevään (alkukesän) viimeistä kerhoiltaa oli pullien ja juomatarjoilun kera viettämässä 11 henkeä. Suunniteltiin tulevan pyhän Aurinkopäivää ja vähän muutenkin kesänviettotapoja. Kovin syvällisiä ei tähtiteteestä päästy puhelemaan, niin kesäterässä oli koko porukka. Cygnuksen osanotoista tosin puhuttiin vähän pidempäänkin. Paikallolijoista osalla ei tuosta leiristä ole vielä omakohtaisia kokemuksia.

torstai 24. toukokuuta 2007

Paljonkos parsek nyt olikaan valosekunteina tai mikä onkaan valovuoden tarkka mitta kilometreinä? Näihin kysymyksiin etsittiin vastauksia kevään viimeisessä teemallisessa kerhoillassa, otsikoltaan "Tähtitieteen etäisyysmitat". Kahdeksan hengen voimin suunniteltiin myös kesän tapahtumia, valmisteltiin tulevaan keravalaiseen tapahtumaan osallistumista ja kunnosteltiin yhdistyksen toista telttakatosta.

torstai 17. toukokuuta 2007

Helatorstain kerhoillan sisältönä oli kirjaston järjestely. Vain viiden jäsenen suuruinen joukko osallistui iltaan, mutta kirjat ovat nyt kutakuinkin järjestyksessä. Samalla pohdittiin kesäkuukausien toimintaa ja päädyttiin ehdottamaan taukoa kerhoiltoihin. Kaikkea muuta kivaa voi tietysti harrastaa senkin edestä.

Aurinko-piknik


Yhdistyksen väki piknikillä aurinkoisessa Vanhankylänniemessä. Vähän ennen puolta päivää alkanut piknik keräsi 15 yhdistyksen jäsentä ja pari ohikulkijaa nauttimaan Auringosta, niin kasvoilla, kuin optisin välinein havaittunakin. Jäsenistö mutusteli vilteillään ja retkituoleillaan istuskellen myös eväitään. Lopuksi paisteltiin makkaraa. Tulomatkan yhdeksän polkupyörän kolonna oli kutistunut seitsemään, kun viimeiset tavarat oli pakattu varastoon ja laukkuihin klo 15 aikoihin ja kotimatka alkoi. (Kuvat: Matti Salo)

lauantai 12. toukokuuta 2007

Järvenpää-päivä 2007

Jälleen tänäkin vuonna Altair piti omaa kojua Janne- kävelykadulla. Kello 9 aikaan pieni joukko altairilaisia saapui kävelykadulle pystyttämään kojunsa ja putkensa näytille. Kun kaikki oli valmista niin putket suunnattiin Aurinkoon ja himmeänä hohtaneeseen Kuun sirppiin. Hetken kuluttua ihmisiä alkoi virrata tasaisena norona sisään ja ulos. Putkina meillä toimi kerhon Coronado, Matin Sky Lux ja Jessen kiikarit. Aurinkoa näytettiin, kirjoja myytiin ja esitteitä jaettiin. Lopulta klo 15.00 tapahtuma päättyi, koju purettiin ja heitettiin autoon. Viimeisenä Matti ja Jesse huristelivat vanhikseen viemään kaikki kamat kerholle. (kuva: jesse kisonen)

torstai 10. toukokuuta 2007

Kerhoillan esitelmäaiheena oli mailmankaikkeuden mallit. Alustukseen ja siitä virinneeseen keskusteluun otti osaa 13 jäsentä. Illemmalla hörpimme kahvia ja suunnittelimme seuraavan lauantain (12.5.07) Järvenpää-päivää, jonne Altair pystyttää teltan, kirjamyynteineen ja Aurinkonäytäntöineen. Myös Aurinkoa havaittiin Vanhankylänniemen uimarannalla Coronadolla ja kiikareilla. Matti ja Marja esittelivät jäseille juuri allekirjoitettua tähtitornin tontin vuokrasopimusta. (kuvat: jesse kisonen)

tiistai 1. toukokuuta 2007

LC-Jannet järjesti nyt ensimmäistä kertaa Vapunpäivän piknikin Järvenpään Rantapuistossa. Altair oli paikalla kutsuttuna ohjelmanjärjestäjänä ja samalla markkinoimassa itseään ja myymässä tiedekirjoja . Toinen kutsuttu yhdistys oli jenkkiauto-yhdistys. Nähtävää siis riitti ja kiinnostunutta yleiosöä

Tilaisuus sai hyvää palautetta ja vastaava tapahtuma järhjestettäneen ensikin vuonna. Ilmeisesti tosin reilusti laajempana, mutta ei missään tapauksessa ilman Altairia.

torstai 26. huhtikuuta 2007

Yleistä kerhoiltaa vieteltiin Vanhankylänniemen rantakalliolla istuskellen, Auringosta nauttien ja illna aiheesta alustuksen jälkeen keskustellen. Alustuksen aiheena oli Einsteinin suhteellisuusteoria ja sitä tuli kuuntelemaan noin 13 jäsentä.

Alustuksen ja keskuetelun jälkeen päätimme siirtyä Niemennokan huvilan sisätiloihin hörppimään sumppia ja keskustelemaan tähtitaivaan tapahtumista.
(kuva: jesse kisonen)

torstai 5. huhtikuuta 2007

Kerhoilta aloitetiin esitelmällä, jonka aiheena oli planeettojen näennäinen liike. Esitelmää oli kuuntelemassa 11 henkilöä. Kun esitelmä oli pidetty, niin alkoi yleinen jutustelu ja kahvin juonti. Lopuksi jäsenistö kokoontui huvilan alakerran keittiöön, pöydän ääreen, yhdistyksen tarjotessa kaikille suklaa-yllätysmunat pääsiäisen kunniaksi.

torstai 29. maaliskuuta 2007

Kerhoiltaa vieteltiin torstaina niemennokan huvilalla kuten yleensäkkin. Illan alussa säntäsimme viereiselle kalliolle katselemaan aurinkoa joka oli ihan tyhjä pilkuistaan mutta onneksi oli coronado putki niin auringossa oli edes jotain nähtävää. Aurinko kun alkoi olemaan jo horisontissa niin aloimme etsiä venusta ja siinä menikin sitten tovi ennenkuin matti huudahti ja osoitti paikan missä venus oli. Kun venusta oli katteltu tarpeeksi niin päätimme mennä juomaan sumppia huvilalle. Sumpittelun jälkeen kannettiin aarne putki ja kiikarit kioskin eteen ja ne suunnattiin kuuhun ja saturnukseen. Kerhoiltaan saapui 12 jäsentä.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2007

Viikonloppuista aurinkokuntatapaamista lähti viettämään viisi altairilaista. Perjantaina Matti, Katariina, Jesse, Roni ja Toni hyppäsivät hiacen kyytiin ja lähtivät ajelemaan artjärveä kohti.
Artjärvelle Tähtikalliolle saavuttua sää oli pilvessä elikkä sinä iltanana havaintoja ei tehty vaikkakin sää kirkastui klo 02:00 mennessä. Lauantain esitelmä-rumba alkoi klo 11:00 ja päättyi 17:00 - 18:00 välillä. Tottakai taukoja pidettiin jopa niinkin pitkiä että aurinkoa päästiin katselemaan Coronado PST:llä ja SolarMax 40:llä ja tietysti kiikareilla. Rantasaunalla käytiin kolmen autokunnallisen avulla ennen saunaan menoa päätimme kierellä ja suunnitella ensi kesäistä cygnusta. Sää oli todella selkeä koko päivän ja yönkin siinä se yö sitten menikin havaintoja tehden.
Sunnuntaina pidimme vielä pari esitelmää ja siivottuamme kävimme vielä rantasaunalla mutta vain kiertelemässä ja suunnittelemassa cygnusta.

torstai 22. maaliskuuta 2007

Torstain kerhoilta aloiteltiin 2007 vuosikokouksella. Jäsenistöä saapui paikalle noin 12 henkeä. Vuosikokous päättyi aika myöhään ja aikaa jäi vain pieneen jutusteluun ja siivoamiseen.

torstai 15. maaliskuuta 2007

Torstain kerhoilta aloiteltiin hallituksen kokouksella niemennokan huvilalla. Kokouksen jälkeen aloimme ryystämään sumppia ja syömään käärretorttua. Sitten siirryimme huvilan yläkertaan katselemaan matin esitelmää joka kertoi vuorovesistä. Esitelmän jälkeen jäsenet ryhtyivät juttelemaan toistensa kanssa.

torstai 8. maaliskuuta 2007

Ensimmäistä kerhoiltaa Vanhankylänniemessä niemennokan huvilalla vieteltiin leppoisasti kahvia juoden ja esitelmästä nauttien. Esitelmän aiheena oli satelliitit ja avaruusluotaimetja sen oli koonnut Matti Salo. Esitelmää tuli kuuntelemaan 13 jäsentä. Illan aikana suunniteltiin ja mittailtiin tähtitorniprojektiin kuuluvia juttuja.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2007

Viikonloppuista kuunpimennys tapahtumaa vieteltiin Altairin ja Järvenpään Novan nuorien kanssa Vanhankylänniemessä niemennokan huvilalla. Siinä samalla pidettiin Altairin kirjaston avajaisia kun Altair nyt sitten muutti huvilan yläkertaan. Yöllä kun pimennys oli jo alkanut niin bongasimme kuuta pilvien seasta mutta pilvisyys oli sen verran runsasta että päätimme pienen havaintohetken jälkeen siirtyä sisälle katselemaan tähtitieteeseen perustuvaa elokuvaa. Viikonloppuiseen tapahtumaan osallistui noin 14 henkilöä.

maanantai 12. helmikuuta 2007

Ylimääräistä vapaailtaa viettämässä. Matti ja Roni T. raivasivat ja järjestelivät kerholla tavaroita valmiiksi muuttoa varten.

torstai 8. helmikuuta 2007

Kerhoilta aloitettiin normaalisti kerholla. Kerholla jatkettiin kesken jäännyttä lehtien arkistointia uusiin kansioihin. Jäsenistöä saapui noin 15 henkilöä. Illan aikana järjestelimme lehtiä ja juttelimme kerho- ja yhdistystoiminta seminaarissa päätetyistä jutuista.

sunnuntai 4. helmikuuta 2007

Ursan Kerho- ja yhdistystoimintaseminaari pidettiin Artjärven Tähtikalliolla 2.-4.2. Seminaarin aiheina olivat niin järjestöjen hallinnolliset säädökset ja toiminnan järjestäminen, kuin tiedottaminen ja erilaiset kansalliset ja kansainväliset tapahtumatkin. Keskeisimmäksi tapahtumista nousi kansainvälinen tähtitieteen vuosi 2009. Altairista viikonloppuseminaariin osallistui vain Matti ja Jesse, mutta kaikki muutkin tulevat tuntemaan seminaarin tuotokset. Eli kaikkea kivaa tulee tapahtumaan.

torstai 1. helmikuuta 2007

Helmikuun ensimmäistä kerhoiltaa vieteltiin siivoten ja ylimääräistä tavaraa hävittäen. Muuttoonkin on enään vajaa kuukausi ja tavaraa riittää. Jäsenistöä saapui auttamaan noin 11 henkilöä. Illan aikana saatiin järjestettyä yhdistyksen lehtiä salojen tuomiin kansioihin ja myös varastoa tyhjenneltiin.

torstai 25. tammikuuta 2007

Kerhoiltaa vietettiin poikkeuksellisesti Niemennokan huvilalla. Syynä tähän oli tilojen esittely, jonka meille teki nuorisotoimen johtaja Oiva Hämäläinen. Ajatuksena oli päästä tekemään päätös siitä, hyväksymmeko huvilan uudeksi kokoontumispaikaksemme. Illan päätteeksi hallitus teki päätöksen ja hyväksyi huvilan, parempien vaihtoehtojen puuttuessa. Hallitus ja muu kerhoväki mukaanlaskettuina paikalla oli 14 harrastajaa plus nuorisotoimen johtaja.

torstai 18. tammikuuta 2007

Kerhoillassa jatkettiin muuttoon tähtääviä siivouksia ja hävitettiin selkeästi tarpeetonta tai korjauskelvottomasti rikkinäistä tavaraa. Siivoukseen ja omaisuuden läpikäyntiin osallistuivat liki kaikki kerhoillan 13:sta osanottajasta.

tiistai 16. tammikuuta 2007

Sääennusteista ilmastoennusteisiin

Ilmatieteen laitoksen Ylimeteorologi Sari Hartonen esitelmöi ja vastasi yleisön kysymyksiin Järvenpäässä, Kartanon koulun auditoriossa pidettyssä esitelmätilaisuudessa. Tilaisuuden buffissa kysyttiin; Muuttuuko ilmasto ja kuinka paljon? Vai ovatko oudot sääilmiöt sittenkin vain normaalia vaihtelua? Hartosen esitelmässä tutustuttiin tutkimustuloksiin ja niiden tulkintoihin sekä valotettiin luonnollisen lämpenemisen ja ihmisen vaikutuksen välistä eroa ja näiden kumpaisenkin seurauksia. Illan loppupuolella Hartonen opasti kuulijoita myös sääennusteiden lukemiseen sekä kertoi näiden, muutaman päivän ennusteiden tekemisestä.

Järvenpään Ympäristöyhdistys ry:n kanssa yhteistyössä järjestettyyn tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 76 kuulijaa koululaisista eläkeläisiin.

torstai 11. tammikuuta 2007

Yleistä kerhoiltaa vieteltiin kerholla 14 jäsenen voimin. Illan ohjelman tarjosi Toni Veikkolainen, joka piti esitelmän kerhon upouudella videotykillä ja läppärillä. Toni esitteli meille syksyn 2006 havaintopiiroksiaan ds-kohteista ja ne olivat aikas makeita. Loput illasta kulutettiin juttelemalla ja vähän siivoamallakin. Muutto lähestyy ja ylimääräistä kamaa pitää hävitää.

torstai 4. tammikuuta 2007

Vuoden ensimmäistä kerhoiltaa vieteltiin torstaina kerholla. Jäsenistöä sappui paikalle noin 12 henkilöä. Altair osti uuden videotykin joka osottautui todella hyödylliseksi yhdistyksen käyttöön. Illan aikana päätimme liittää videotykin kerhon kannettavaan ja selata Matin muistitikusta kuvia. Samalla säädimme videotykin asetukset kohilleen.