keskiviikko 30. huhtikuuta 2008

Vappuaatto ja yksitoista jäsentä koolla, istuen Vanhankylänniemen rantakalliolla syömässä eväitä. Murkinoinnin ja hauskanpidon lomassa ruodittiin maailmankaikkeuden huolia ja taidettiin vähän pohtia yhdistyksen tulevaisuuttakin.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Vihdoinkin päästiin havaitsemaan aurinkoa torstain kerhoillassa Coronado putkella ja kiikareilla. Samana iltana oli myös aihe polaris kirjasta, aiheen nimi oli maailmankaikkeuden rakenne ja esitelmää saapui kuuntelemaan noin 9 jäsentä + 2 uutta ihmistä. Loppuaika kerhoillassa menikin jutustelulla ja ensiviikkon vappunpäivän näytäntöä miettien.

torstai 3. huhtikuuta 2008

Kerhoillan aiheena oli quasarit ja aktiiviset galaksit. Esitelmän jälkeen tutkailtiin elokuussa näkyvän kuunpimennyksen tietoja sekä ihailtiin Ronin ja Terhon yhteistyönä kunnostamaa vanhaa linssiputkea. Harmaa ja kolhuinen putki oli saanut yleen nätin ferrarinpunaisen värityksen ja uuden kiiniityspannan. Illan päätteeksi pieni joukko 12:sta illan osallistujasta pyrähti tutkailemaan mahdollista uutta kerhorakennusta.

Ennen kerhoillan alkua yhdistyksen uusi hallitus järjestäytyi ja valitsi toimihenkilönsä. Varapuheenjohtajana jatkaa Terho Erkkilä ja yhdistetyllä sihteerin-rahastonhoitajan pestillä Marja Salo. Kaikille hallituksen jäsenille sovittiin omat vastuualueensa ja näistä ennemmän Aquila Webissä.