torstai 10. huhtikuuta 2014

Siivousta ja järjestelyä

Varsinaisen kerhoilta-aiheen peruunnuttua päätettiin aika käyttää tilojen siistimiseen. Oli kyllä aikakin. 11 hengen joukko imuroi ja moppasi kaikki tilat aina ulko-ovelta lähtien. Pesivät ikkunat ja järjestelivät kirjastoa sekä siistivät kaappeja, hyllyjä ja toimistoa ja virittivät takkuilleen nettin taas kuntoon. Pois lähdettäessä tilat kiilsivät ja joka nurkalla saattoi aistia siisteyden. Talven hiekat ovat poissa.

torstai 3. huhtikuuta 2014

Planeettojen kuvaaminen

Toni kertoi illan esityksessään planeettojen valokuvaamisesta, kuvauskalustosta sekä havaintokuvien käsittelystä.  Kerhoillassa oli taas mukavasti porukkaa, nyt 12 jäsentä.