torstai 13. maaliskuuta 2014

Pikku porukalla havaitsemassa

Kerhoiltaan kerääntyi vain neljä jäsentä, joten ilta meni rauhallisen keskustelun ja tulevien juttujen suunnittelun ympärillä. Loppuosa kerhoillasta käytettiin uudella 20cm Dobsonilla havaitsemiseen ja putken testailuun ja kerhon takapihalla.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Havaintoilta

Yli kahden kuukauden odottamisen jälkeen oli sunnuntai-iltana selkeää ja mahdollisuus järjestää yhteinen havaintoilta. Vaikka suhteellisen kova tuuli ja kasvava Kuu haittasivatkin havavainnointia ei ilta mennut täysin hukkaan. Sitkeä ja yritteliäs kolmen hengen (Matti, Olli-Matti ja Toni) havaintoryhmä raahautui Vanhankylänniemeen havaitsemaan sen, mitä kykenivät.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hallintobyrokratiaa

Samalle päivälle osui kolme hallinnollista käyntiä tulevan vuosikokouksen valmistelussa. Puolilta päivin Terho kävi hoitelemassa asioita ja myöhemmin iltapäivällä Marja ja Matti ja illan suussa vielä Marja, Martti ja Toni.

torstai 6. maaliskuuta 2014

Peli-ilta

Kevät kääntyi maaliskuuksi ja kerhoillassa pelattiin tähtitiedeaiheisia lautapelejä. Marjan kerhovuorolleen ideoimassa illassa oli läsnä 13 kerholaista. Tuntia ennen kerhoiltaa kokoontui myös yhdistyksen hallitus, viimeistä kertaa tällä valtuutuksella.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Lastenkerho Galilei

7-12-vuotiaiden Galilei-kerho kokoontui ensimmäisen kerran ja paikalla oli 12 kerholaista sekä kaikki viisi ohjaajaa. Illan ohjelmassa oli aluksi tutustumiset ja niiden jälkeen oman aurinkoikuntamme keskustähti Aurinko.