Tähtiharrastuspäivään kytkeytyy myös Järvenpään kirjastoon pystytetty näyttely "Hyvä ja paha valo"




Saimme vihdoin ja viimein toimimaan tietokoneen yhteydet sekä projektoriin, että kaijuttimiin. Piuhat sinänsä olivat kunnossa jo aiemmin, mutta asetusten kanssa oli vähän tekemistä. Niinpä kerhoillan ohjelmassa olikin lopulta videoklippien katselua tulevan tähtiharrastuspäivän suunnittelun lisäksi.Kerhoilta vietettiin, kuten kerran kaksi on vuodessa tapana kerhotilaa siivoten. Matot ulos, romut paikoilleen, pölyt imuriin ja lopuksi mopilla lattiat kiiltäviksi. Kaiken tämän lisäksi huomiota saivat muut tilojen pinnat ja keittiössä majailevat mukit ja kupit. Nyt on taas mukava tulla puhtaaseen kerhotilaan niin oman jäsenistön, kuin vierailijoidenkin.