Aquila
Joulunpyhinä satuin penkomaan viimeisiä muuttolaatikoita reilun vuoden takaisen muuton jäljiltä. Käteeni osui DVD jota en kyennyt tuomitsemaan toisten levyjen tapaan kirppari/roskalava -kategoriaan vaan päätin säilyttää sen hyllyssäni. Kyseessä oli Kubrickin superlatiiveillä saturoitu Avaruusseikkailu 2001 -elokuva.
Kyseinen elokuva on parhaiten tunnettu ensimmäisestä uskottavasta avaruus elokuvasta ja loistavista trikeistä jotka pienelle sci-fi harrastajalle kuten minä sai aikoinaan suun loksahtamaan auki kauan ennen tietokoneanimaatiota ja blue-screen tekniikkaa. Tosin joillekin ystävilleni se sai lähinnä suun loksahtamaan auki haukotuksesta, mikä on myös ymmärrettävä lähestymiskulma tähän klassikkoon.
Avaruudella sinänsä ei ole elokuvassa suurta roolia, vaikka mystinen kanvaasi tapahtumille siitä elokuvassa luodaankin (väistämättä tulee mieleen klassikkoteos Solariksen meri). Avaruusmatkailun sijaan elokuvassa minulle on auennut päällimmäiseksi teemaksi on ihmisen suhde teknologiaan.
Elokuvassa, joka yhtä vanha kuin minä, on hämmentävän profeetallisesti kuvattu mm. kuvapuhelin ja tablettitietokoneet kauan ennen kuin niistä tuli meille arkipäivää. Suurin kiitos tästä menee kirjailija Arthur C. Clarkelle, joka oli tunnettu visionääri ja joka ei pelkästään käsikirjoittanut elokuvaa, vaan loi elokuvan valmistumisen rinnalla samannimistä romaania. Mielenkiintoinen yksityiskohta on muuten kuvapuhelimen kuvaruudun pysty-asento, joka vastaa tarkasti nykyistä kännykän kuvaa sekä astronauttien viettämä kasvispäivä.
Häviävän lyhyt ja irtonainen mutta Kubrick-maisesti tarkkaan mietitty kohtaus on kun elokuvan päähenkilö David Bowman lukee kupru otsassa loputtoman pitkää ohjeistusta painottoman vessan käytöstä. Tekniikka kohtaa luonnon ja inhimillisyyden rajat myös huumorin säestyksellä.
Vaikka tekniikka kuvataan elokuvassa mahdollisuuden avaajaksi, itse ihminen reagoi samalla tavalla monoliittiin miljoonia vuosia sitten kuin vuonna 2001, koskettamalla. Ihminen on syntynyt, tai kuten elokuvassa annetaan ymmärtää opastettu, tappaja-apinaksi ja tappaja-apinaksi hän jää vaikka työkalut ja keinot ovat muuttuneet. Tämän ikävä kyllä joutuu todistamaan kun avaa iltauutiset ja huomaa “apinalauman” valuvan Kongressi-rakennukseen.
Elokuvan ainoa inhimillinen olento on itse asiassa kone, HAL-9000, jolla on lapsuus ja tunteet mukaan lukien hämmennys ja luovuus. Kontrasti on valtava elokuvassa esiintyviin ihmisiin, joiden keskustelut ovat jäätäviä, huumori sarkastista ja rutikuivaa ja toiminta jopa kuoleman vaarassa laskelmoivan kylmää. Tässä piilee myös yksi elokuvan suurimmista mysteereistä joita olemme pohtineet sci-fi kavereiden kera oluttuoppien yllä: joutuiko HAL-9000 hämmennyksen valtaan erehtymään vai oliko se tehty suorittamaan salainen missio loppuun kylmä viileästi ja hinnalla millä hyvänsä. Ensinmainitussa tapauksessa HAL olisi ihmistä suurempi luomus ja toisessa ihmisen luoma kuva itsestään.
Vaikka avaruus onkin elokuvassa sivuosassa, ajatusta herättävää on se, että elokuvassa ihmiset tekevät matkan ulkoavaruuteen etsiäkseen vastauksia kysymyksiin vaikka planeettamme on henkisesti hukassa ja katastrofin partaalla kuten tänäänkin. Muuten juonellisesti elokuvan matka Jupiteriin voisi olla vaikka laivamatka autiolle saarelle elokuvan perusjuonen siitä enempää kärsimättä. Tässäkään mielessä Avaruusseikkailu 2001 ei ole siis perinteinen avaruuselokuva.
Olen nähnyt tämän ajattoman ja monikerroksisen elokuvan useita kertoja ja jokaikinen katselu on avannut minulle elokuvasta uusia teemoja, joten seuraava kerta on hyvin lähellä kunhan vain löydän jostain vielä DVD- soittimen jostain jäljelläolevista muuttolaatikoista.