Altairin 2021-2022 hallitus järjestäytyi

 Vuosi käännähti taas siihen asentoon, että vuosikokouksessa valittu hallitus järjestäytyi. Hallitukseen itseensä tuli vain yhden henkilön muutos Toni Vaikkolaisen jättäytyessä muiden kiireiden ja havaintotoimintaan keskittymisen vuoksi pois ja Tuula Teurokosken tultua valituksi mukaan.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Matti Salo ja varapuheenjohtajana Martti Kalke. Kaksi muuta valittua nimenkirjoittajaa ovat niin ikään vanhoilla pesteillään jatkavat sihteeri Marianne Suikka ja rahastonhoitaja Marja Salo.

Kaksi muuta hallituksen varsinaista jäsentä ovat Katariina Salo ja Keijo Toikkanen. Varajäseninä Kari Teittinen ja jo mainittu Tuula Teurokoski. Kari toimii myös jäsenrekisterinhoitajana ja Tuula kirjastonhoitajana. Hallituksen ulkopuolelta valittiin havaintovastaavaksi Hannu Perttilä.

Kaukoputkivastaavan ja parin muun pohdinnassa olleen vastuutehtävän osalta ei tehty päätöksiä ja näitä jätettiinkin avoimiksi odottamaan yhdistyksen koko toiminnan uudelleen järjestelyä ja kehittämistä. Vastuutehtäviä määritellään ja niihin etsitään ihmisiä sitä mukaa, kun kehitystyö etenee. Tästä kuitenkin lisää tulevissa postauksissa ja eri some-kanavilla.

Muuttolaatikoiden aarteita

 Joulunpyhinä satuin penkomaan viimeisiä muuttolaatikoita reilun vuoden takaisen muuton jäljiltä. Käteeni osui DVD jota en kyennyt tuomitsemaan toisten levyjen tapaan kirppari/roskalava -kategoriaan vaan päätin säilyttää sen hyllyssäni. Kyseessä oli Kubrickin superlatiiveillä saturoitu Avaruusseikkailu 2001 -elokuva.

Kyseinen elokuva on parhaiten tunnettu ensimmäisestä uskottavasta avaruus elokuvasta ja loistavista trikeistä jotka pienelle sci-fi harrastajalle kuten minä sai aikoinaan suun loksahtamaan auki kauan ennen tietokoneanimaatiota ja blue-screen tekniikkaa. Tosin joillekin ystävilleni se sai lähinnä suun loksahtamaan auki haukotuksesta, mikä on myös ymmärrettävä lähestymiskulma tähän klassikkoon. 

Avaruudella sinänsä ei ole elokuvassa suurta roolia, vaikka mystinen kanvaasi tapahtumille siitä elokuvassa luodaankin (väistämättä tulee mieleen klassikkoteos Solariksen meri). Avaruusmatkailun sijaan elokuvassa minulle on auennut päällimmäiseksi teemaksi on ihmisen suhde teknologiaan. 

Elokuvassa, joka yhtä vanha kuin minä, on hämmentävän profeetallisesti kuvattu mm. kuvapuhelin ja tablettitietokoneet kauan ennen kuin niistä tuli meille arkipäivää. Suurin kiitos tästä menee kirjailija Arthur C. Clarkelle, joka oli tunnettu visionääri ja joka ei pelkästään käsikirjoittanut elokuvaa, vaan loi elokuvan valmistumisen rinnalla samannimistä romaania. Mielenkiintoinen yksityiskohta on muuten kuvapuhelimen kuvaruudun pysty-asento, joka vastaa tarkasti nykyistä kännykän kuvaa sekä astronauttien viettämä kasvispäivä. 

Häviävän lyhyt ja irtonainen mutta Kubrick-maisesti tarkkaan mietitty kohtaus on kun elokuvan päähenkilö David Bowman lukee kupru otsassa loputtoman pitkää ohjeistusta painottoman vessan käytöstä. Tekniikka kohtaa luonnon ja inhimillisyyden rajat myös huumorin säestyksellä. 

Vaikka tekniikka kuvataan elokuvassa mahdollisuuden avaajaksi, itse ihminen reagoi samalla tavalla monoliittiin miljoonia vuosia sitten kuin vuonna 2001, koskettamalla. Ihminen on syntynyt, tai kuten elokuvassa annetaan ymmärtää opastettu, tappaja-apinaksi ja tappaja-apinaksi hän jää vaikka työkalut ja keinot ovat muuttuneet. Tämän ikävä kyllä joutuu todistamaan kun avaa iltauutiset ja huomaa “apinalauman” valuvan Kongressi-rakennukseen.

Elokuvan ainoa inhimillinen olento on itse asiassa kone, HAL-9000, jolla on lapsuus ja tunteet mukaan lukien hämmennys ja luovuus. Kontrasti on valtava elokuvassa esiintyviin ihmisiin, joiden keskustelut ovat jäätäviä, huumori sarkastista ja rutikuivaa ja toiminta jopa kuoleman vaarassa laskelmoivan kylmää. Tässä piilee myös yksi elokuvan suurimmista mysteereistä joita olemme pohtineet sci-fi kavereiden kera oluttuoppien yllä: joutuiko HAL-9000 hämmennyksen valtaan erehtymään vai oliko se tehty suorittamaan salainen missio loppuun kylmä viileästi ja hinnalla millä hyvänsä. Ensinmainitussa tapauksessa HAL olisi ihmistä suurempi luomus ja toisessa ihmisen luoma kuva itsestään.  

Vaikka avaruus onkin elokuvassa sivuosassa, ajatusta herättävää on se, että elokuvassa ihmiset tekevät matkan ulkoavaruuteen etsiäkseen vastauksia kysymyksiin vaikka planeettamme on henkisesti hukassa ja katastrofin partaalla kuten tänäänkin. Muuten juonellisesti elokuvan matka Jupiteriin voisi olla vaikka laivamatka autiolle saarelle elokuvan perusjuonen siitä enempää kärsimättä. Tässäkään mielessä Avaruusseikkailu 2001 ei ole siis perinteinen avaruuselokuva.

Olen nähnyt tämän ajattoman ja monikerroksisen elokuvan useita kertoja ja jokaikinen katselu on avannut minulle elokuvasta uusia teemoja, joten seuraava kerta on hyvin lähellä kunhan vain löydän jostain vielä DVD- soittimen jostain jäljelläolevista muuttolaatikoista.

Joulukalenterin 7. luukku

Maanantaina 7.12. oli pitkästä aikaa selkeä taivas ja utelin, että onkohan meillä kenties Altairin havaintoilta. Unohdin tyystin koronarajoitukset, mutta olisihan meillä sentään etähavaintoilta. 

Meidän perheellä on yhteinen joulukalenteri, jossa on suklaan tai lelujen sijasta useamminkin jotain yhteistä tekemistä. Tonttu oli fiksuna laittanut meille tuolle päivälle tähtienkatselu -nakin!

Se on hyvä näin joulukuussa, kun pimeä tulee niin aikaisin. Ehtii lastenkin kanssa tähtitaivasta  toljottamaan ennen nukkumaanmenoa. 

Pakkasimme mukaan pienen kaukoputken ja kiikarit ja läksimme Veikon (7v) ja Elsan (5v) kanssa viereiselle kentälle, josta on hyvät näkymät moneen suuntaan. Ihan ensimmäiseksi bongasimme Marsin joka näkyi kirkkaana ja korkealla. Totesimme sen olevan selkeästi hieman punertava tai pikemminkin oranssihtava. Seuraavaksi suuntasimme kaukoputkemme kohti sumeaa tähtirykelmää, jolla on monta nimeä: Seulaset, Plejadit, M45, Seitsemän sisarusta, Pikkuotava jne. Tähtijoukko näytti kauniilta ja Elsa laski näkevänsä ainakin 13 tähteä kaukoputkella katsottuna. Veikko tähysti kiikareilla vieressä. 

Andromedan galaxi oli seuraavana listalla. Putki piti suunnata melkein kohtisuoraan zeniittiin. Onneksi olen ennenkin tihrustanut kohdetta, joten löysin sen alta aikayksikön, vaikka viereisen parkkipaikan valot häikäisivät sen verran, että oli hankala löytää taivaalta paikantamista helpottavia himmeämpiä tähtiä. Veikko ja Elsa ovat kokeneita kaukoputkella tiiraajia ja he hoksasivat okulaaria tuijottaessa helposti sumean läntin. Elsa olisi halunnut nähdä galaksin, mutta jouduin toteamaan, että siinä se nyt oli.

En malttanut olla suuntaamatta kaukoputkea vielä Perseuksen kaksoisklusterin suuntaan. Ihan tarkkaan en tiedä mihin kohtaan sen tyrkkäsin, mutta paljon erottui tähtiä. Veikko oli innoissaan! Totesin että linnunradan kiekko on juuri siellä suunnalla ja siellä niitä tähtiä näkyy tiuhassa. Näytin missä suunnassa linnunrata näkyisi jos näkyisi ja melkein pystyimme kuvittelemaan maitoisen tien taivaalla. Selitin että kun on oikein pimeää niin sitten linnunradan näkee selvästi, mutta että keskellä kaupunkia on niin paljon kaikkia valoja, että ei tule mitään.

Alkoi olla jo myöhä ja meininki sen mukaista. Iltapala sai kuitenkin odottaa vielä hetken ja bongasimme vielä tutun tähtikuvion: Otavan.

Yritimme ensin paljain silmin erottaa Otavan varren taipeessa olevan Mizarin viereisen himmeämmän Alcorin. Veikko tiesi mitä pitää katsoa ja löysi kohteen. Elsaa harmitti kun ei löytänyt, joten katsoimme vielä kaukoputkella. Sillä se homma helpottui!

Toivotaan että 21. päivä olisi suotuisat kelit ja tonttu vinkkaisi, että kannattaa yrittää tsiigata näkyykö todellinen joulun tähti 😉

Samaa kaikua keväästä

 Kirjoitan nyt lyhyesti.

Altairin toiminnassa, lähinnä kerhotoiminnassa kokeiltiin alkusyksystä taas fyysisiä tapaamisia kaikkine turvaväleineen, maskineen ja käsien desinfiointeineen. Ei toiminut ja samoihin aikoihin koko maan Koronatilanne heikkeni. Palasimme verkkokerhoiltojen pitoon ja samalla otimme käyttöön Googlen Work Space-palvelun, josta myöhemmin lisää.

Nyt siis kaikki yhteinen toiminta on verkossa ja harrastuksesta sekä yhdistyksestä kiinnostuneet pääsevät näppärästi tutustumaan siihen mitä me keski-uusmaalaiset tähtiharrastajat teemme. 

Toiminta on verkossa "toistaiseksi".

Verkkokerhoilta

Korona-viruksen suljettua Suomen jäivät tauolle myös Altairin kerhoillat. Yhdistyksen hallitus päätti keskeyttää toiminnan koko kevääksi ja pian myös Valtioneuvosto komensi kaupungit sulkenmaan kaikki yhdistysten ja harrastusryhmien käytössäolevat kerhotilat. Niin meni Altairinkin kerhohuoneella lappu luukulle. Ei kuitenkaan kulunut, kuin se ensimmäinen viikko ja jo heti ensimmäisenä peruutettuna kerhoiltana oli käynnissä verkkokerhoilta. Yhdistyksen nuoremman väen kehotuksesta valisimme alustaksi Discordin, joka osottautuikin aivan mainioksi työvälineeksi.

Parituntisen verkkokerhoillan aikana yhdeksän kerholaista, eli aika lailla sama määrä, kuin normaaleina iltoinakin keskusteli aivan laidasta laitaan erilaisista harrastusjutuista. Päälimmäisinä tietysti muutokset yhdistyksen toiminnassa, Discordin ominaisuudet sekä lähiviikkojen aikana kirkastuva komeetta. Toni kertoilikin aika laajasti tuon taivaallisen ilmestyksen luonteesta ja havaitsemisesta.

NOVA:n illassa havaitsemaan

Kulunut talvi, jos tätä lumetonta ja pimeää ajanjaksoa on talveksi kutsuttava on ollut havaintojen kannalta kaikkea muuta, kuin suotuisia. Pilvisiä iltoja, viikkoja ja jopa kuukausia yksi toisensa perään. Ja juuri nyt, kun illat alkavat vaalentua osuu sitten kohdakkain selkeä taivas ja ohjelmallinen kerhoilta. Arpa suosi tällä kertaa nuorten Tähtikerho NOVAa ja pääsimme havaitsemaan niin Venusta, Betelgeusea, Orionin sumua, kuin Seulasiakin. Putkena oli yhdistyksen Mizar Tal-1 -kaukoputki ja yhden kerholaisen kiikarit kerhon jalustalle aseteltuina.

Hieman tähtitaivaan sumuista

Meille suomalaisille tutuimpiin tähtitaivaan sumumaisiin kohteisiin kuuluu talven öissä loistava Orionin suuri kaasusumu (M42, NGC 1976). Se on 1344 ± 20 valovuoden etäisyydellä sijaitseva mainiosti paljain silmin näkyvä tähtien syntyalue. Fyysisesti se kuuluu laajempaan kokonaisuuteen, jonka osia ovat mm. Barnardin luuppi (Sharpless 2-276) ja Hevosenpääsumu (Barnard 33). Kaukoputkella paljastuu mm. Trapetsina tunnettu neljän tähden rykelmä sekä aivan M42:n pohjoispuolella erottuu M43, jonka pimeä sumu erottaa pääkohteesta.

Orionin sumukin kalpenee Eta Carinae -sumulle NGC 3372. Se sijaitsee niin syvällä etelässä, että se nousee päiväntasaajallakin vain 30 asteen korkeuteen. Kohteen laajuus on peräti neljä neliöastetta. Nicolas Louis de Lacaille löysi sumun vuonna 1751 Hyväntoivonniemellä. Pienelläkin kiikarilla näkyviin sumun yksityiskohtiin kuuluvat tummina pölyjuovina kohdetta halkovat pimeät sumut. Linnunradassa Jousimiehen haarassa sijaitsevan kohteen etäisyys on 6500-10000 valovuotta. Saman haaran pohjoisemmassa osassa on monia muita sumuja, kuten Trifidsumu M20 ja Laguunisumu M8. Nämä hienot kohteet näkyvät aivan Linnunradan vyön leveimmän ja runsastähtisimmän alueen tuntumassa ja erottuvat aivan horisontin tuntumassa Etelä-Suomessa alkusyksyllä ja loppukeväällä. Paremmin havaittavissa on näistä hieman pohjoiseen sijaitseva Omegasumu M17, jolla on suuri pintakirkkaus. Läheinen kotkasumu M16 on laajempi, mutta ei niin silmiinpistävä.

Planetaariset sumut ovat syntyneet kuolleiden pienten ja keskikokoisten tähtien ympärille. Tähti päästää punaiseksi jättiläiseksi paisumisen jälkeen ulko-osistaan vapaaksi laajenevan kaasukuoren, joka nähdään sumuna. Tyyppiesimerkki tällaisesta on yksi syksyisen taivaan helmistä, Lyyran rengassumu M57. Tätä kosmista donitsia on sen pienen koon vuoksi vaikea erottaa tähdistä kiikarilla, mutta pienelläkin kaukoputkella se näkyy selvärajaisena komeana ilmestyksenä. Monien havaitsijoiden mielestä vieläkin komeampi on saman taivaansuunnan Nostopainosumu M27 Ketun tähdistössä. Suodattimien avulla kohde erottuu vaikka keskellä kaupunkia. Matalalla Vesimiehessä samaan vuodenaikaan erottuva Helixsumu NGC 7293 on toista maata: halkaisija ylittää täysikuun mutta pintakirkkaus on lähellä olematonta. Kohde on yksi lähimmistä planetaarisista sumuista etäisyyden ollessa 714 +88/-68 valovuotta. Pienempi, mutta helpommin havaittavissa on omalaatuisen muotoinen Kissansilmäsumu NGC 6543 ekliptikan pohjoisnavan lähellä ja niin ikään veikeä Pöllösumu M97 Otavan Merak-tähdestä kaakkoon.

Monet emissiosumut kuten Joutsenen laaja ja melko tasainen Pohjois-Amerikkasumu NGC 7000 ja sitä himmemmät Yksisarvisen Rosettesumu (NGC 2237-2239, 2244, 2246) ja Perseuksen Kaliforniasumu (NGC 1499) näyttävät valokuvissa syvänpunaisilta. Syynä tähän on, että ne säteilevät pääasiassa vedyn alfa-spektriviivan valoa 656,3 nm:n aallonpituudella. Vetyä on 75 % maailmankaikkeuden näkyvästä aineesta ja vaikka suurin osa muusta osuudesta on heliumia, se ei jalokaasuna muodosta ioneja kovin herkästi. Niinpä elektronit eivät pääse virittymään ja siirtymään alemmille energiatasoille samalla sähkömagneettista säteilyä vapauttaen. Heijastussumut puolestaan ovat pitkälti samanvärisiä kuin tähdet. Planetaarisissa sumuissa ja supernovajäännöksissä on suhteellisen paljon raskaita alkuaineita, joiden spektrit näkyvät paikoin hyvinkin monipuolisina sävyinä valokuvissa. Ikävä kyllä visuaalihavaitsija jää niistä paitsi.

Hejastussumut ovat tavallisesti melko pieniä ja vaatimattoman näköisiä. Niiden valo on läheisistä tähdistä heijastunutta, sillä lämpötila ei ole suotuisa emissiosumuille tyypilliselle atomien ionisaatiolle. Vähän Orionin vyöstä itään sijaitseva M78 (NGC 2068) on ainoa Messierin luetteloon päässyt tämän kategorian kohde. Muodoltaan komeettaa muistuttava Yksisarvisen NGC 2261 (Hubblen muuttujasumu) on yksi harvoista syvän avaruuden kohteista, joissa pystyy havaitsemaan selvää muodon kehitystä jo muutaman vuoden ajanjaksolla. Pienelläkin kaukoputkella kohde on hyvin komeettamainen. Seulasten eli Plejadien (M45) tähtien ympärillä on useita sinisiä heijastussumuja, joita on erittäin vaikea havaita visuaalisesti. Suodattimistakaan ei ole apua, koska heijastussumujen spektri on hyvin leveäkaistainen.

Supernovajäännösten synty liittyy massiivisten tähtien räjähdyksiin. Tunnetuin supernovajäänne on Härän tähdistön Rapusumu (M1, NGC 1952). Tähti päätti päivänsä vuonna 1054 ja kiinalaiset pystyivät havaitsemaan sen rippeet päivätaivaalta useiden viikkojen ajan. Nyt kohteen näennäinen magnitudi on 8,4. Pintakirkkaus laskee kohteen laajetessa. Joutsenen itäisessä siivenkärjessä sijaitseva Harsosumu (NGC 6960, 6992, 6995, 6974, 6979) liittyy 5000-8000 vuoden takaiseen tähden kuolemaan, joten kaasupilvi on ehtinyt levitä jo usean asteen läpimittaiselle alueelle. Kohde ei ole kovin hankala nähdä, etenkään jos käyttää UHC- tai O-III-suodattimia. Harsosumun vastine eteläisellä taivaalla on Purjeen supernovajäännös, jonka aiheutti tähden räjähdys 11000-12300 vuotta sitten. Kohteen halkaisija on noin 8 astetta. Myös Joutsenen Sadrin alueen emissiosumujen liepeillä sijaitsevaa Sirppisumua on usein virheellisesti kuvailtu supernovajäännökseksi sen muodon vuoksi. Todellisuudessa kohde muodostui, kun nopeamman tähtituulen törmäys hitaampaan synnytti shokkiaallon.

Pimeät sumut ovat harmillisen vähälle huomiolle jääneitä havaintokohteita. Niiden tummuus aiheutuu taempana sijaitsevien tähtien valon absorptiosta pöly- ja kaasupilvessä. Lajin edustajista laajin on Linnunradan suuri repeämä, joka alkaa NGC 7000:n eteläpuolelta ja jatkuu kymmenien asteiden matkalla kohti galaktista keskusta. Tämän valtavan kompleksin pienempiä osia, joilla on omat luettelonumeronsa, voi havaita vaikka paljain silmin pimeällä maaseudulla. Vastaavasti Etelän ristin vieressä näkyy noin 7x5 asteen laajuinen Hiilisäkki. Sen kontrasti runsastähtiseen Linnunrataan verrattuna on mykistävä. Hevosenpääsumu IC 434 sijaitsee hieman Orionin Alnitak-tähdestä etelään. Se näkyy emissiosumua vasten ja on vaikea erottaa edes vähäisen valosaasteen keskellä. Tämä on yksi harvoja kohteita, joihin voi visuaalihavainnoissa sujuvasti käyttää tähtikuvaajien suosimaa H-Beta-suodatinta.

Sumuista löytyy lukuisia visuaalihavaitsijoille ja valokuvaajille - sekä keltanokille että edistyneille - sopivia kohteita. Kohteiden näkemisestä tai kuvaamisesta itse syntyvä tunne on sellainen, että sitä ei mitenkään voi verrata Hubble-kuvien katseluun. Monet sumut sijaitsevat avoimien tähtijoukkojen yhteydessä tai muuten runsastähtisillä alueilla. Eipä muuta kuin havaitsemaan, ja raportoimaan havainnoista myös Taivaanvahtiin.

Orionin kaasusumu M42/M43 ja sen pohjoispuolella sijaitseva heijastussumu (NGC 1973, 1975, 1977).

Trifidsumu M20 ja eteläisempi Laguunisumu M8 Kreikasta kuvattuina.

Nostopainosumu M27 on valokuvissa aika lailla samanmuotoinen kuin visuaalisesti.

Pohjois-Amerikkasumu (NGC 7000) ja siitä pimeän sumun erottama Pelikaanisumu (IC 5070, 5067).

Plejadien (M45) kirkkaiden nuorten sinisten tähtien ympärillä on paljon heijastavaa sumuainesta.

Joutsenen emissiosumuja. Lähellä alareunaa oikealla puoliskolla Sirppisumu NGC 6888. Sadr lähellä vasenta yläkulmaa.

Hevosenpääsumu (Barnard 33) piirtyy punertavaa vetysumua vasten. Kuvaan mahtuu myös muita sumuja, kuten keltainen pimeiden sumujen halkoma Liekkisumu (NGC 2024).

Harsosumussa on useita osia, joiden loistoa Linnunradan runsas tähtikenttä hieman vie piiloon.

Nisti

Kuunpimennystä metsästämässä

Oma kiertolaisemme Kuu kulki Maan varjoon myöhään illalla 7. elokuuta. Tapahtumasta oli havaittavissa vain loppuhuipennus, mutta siitä huolimatta muutaman hengen joukko Altairin havaintoaktiiveja kokoontui Järvenpään Vanhankylänniemeen tuota seuraamaan.

Ikävistä ennakko-odotuksista huolimatta taivas aukeni tunnin verran ennen pimennyksen alkua ja saimme kaikessa rauhassa etsiä sopivan havaintopaikan Vanhankylänniemestä. Olimme sopineet jo aiemmin, että Altairin havaintoporukka kokoontuisi juuri tuolla.

Päädyimme lopulta niemen itärannan venelaitureille, joiden kohdalla oli laajoja aukkoja, ikävästi pusikoituneen ja metsittyneen rannan keskellä. Näkymä Tuusulanjärven ylitse oli esteetön ja sangen kauniskin. Osin pimentynyt Kuu nousi metsän takaa vain joitakin minuutteja laskennallisen nousuajankohtansa jälkeen ja vapautui vähin erin myös horisontissa leijuneen ohuen pilviharson otteesta.

Kuusihenkinen havaintotiimimme saattoi huokaista helpotuksesta ja aloittaa tapahtuman tallentamisen. Erilaisten kameroiden, teleobjektiivien ja kiikarien lisäksi tein itse tapahtumasta live-lähetystä Facebookkiin. Lähetys oli samalla ensimmäiseni ja tekniikkaa on kieltämättä vielä hieman hiottava. Valokuvia kertyi parisen kymmentä.

Isossa kuvassa näkyvä lentokoneen siluetti on Finnairin Embraer ERJ-190, (OH-LKN) AY658 matkalla Oslosta Helsinkiin.

Pimennyksen päätyttyä vaelsimme kosteassa heinikossa takaisin autoillemme ja seurasimme samalla usvan nousua, sekä vahvojen pilvinauhojen lipumista Kuun eteen.

Ikävää, mutta eihän sen enää ollut väliksi.

 

Cygnus 2017 Imatralla

Valtakunnallinen Ursa järjesti perinteikkään Cygnus-kesätapahtuman jo 31. kertaa. Paikkana oli tällä kertaa Päivärannan kurssikeskus Imatralla ja ajankohtana 27.-30.7.2017. Itse saavuin paikalle vähän tavallista pidemmän kaavan kautta. Olin nimittäin kiertänyt Suomea kirkkonummelaisten tähtiharrastajien kanssa lähes viikon.

Cygnuksen aloituspäivän ohjelma oli melko kevyttä, kuten yleensäkin. Majoituttiin, saunottiin ja vaihdettiin ajatuksia grillikatoksella. Tarkkaan ottaen grillikatoksia oli tällä kertaa peräti kaksi. Illalla Harri Haukka vielä puhui lähisään ennustamisesta. Päärakennuksen lähellä onnistuttiin yön pimeimmän ajan lähestyessä havaitsemaan valaisevia yöpilviä.

Perjantai alkoi Matti Hakulisen esitelmällä, jonka aiheena oli Vuoksen syntyhistoria. Selkeämmin tähtiharrastukseen liittyviä aiheitakin oli, kuten kevään 2017 komeetat, Tähtikalliolla kuvatut asteroidit sekä revontulien videointi. Lisäksi saimme kuulla Thaimaassa tehtävästä tähtitieteellisestä tutkimuksesta. Hannu Määttäsen tieteenhistoria-aiheinen esitelmä jäi minulta valitettavasti osittain kuulematta Taivaanvahti-järjestelmän moderaattoripalaverin vuoksi. Toisenakin iltana saunottiin, ja Immalanjärven puhdas vesi toki myös houkutteli uimaan. Ja ilta venyi ylemmällä makkaranpaistopaikalla vielä pidempään kuin eilen. Ehdimme myös pohdiskella, kuinka monella vuodella Immalanjärven ympärijuoksusta voi selvitä... sehän toki riippuu siitä, millä asenteella itänaapurin rajaviranomaiset ovat.

Alle viiden tunnin yöunien jälkeen heräsinkin pirteänä seuraavaan päivään. Ohjelmassa oli vuoden 2014 Mäntsälän Cygnuksen tapaan erityinen basaaritilaisuus, jonka ohjelmaan kuului mm. muinaissuomalainen tähtiharrastusprojekti, sääsatelliittien vastaanottoa ja aurinkohavaintopiste, jossa oli useita eri havaintolaitteita H-alfaputkista aina spektroskooppiin asti. Sää pilvistyi hieman, mutta havaintoja ehdittiin silti tehdä. Pietarilaiset vieraat toivat tapahtumaan vielä lisää kansainvälistä tunnelmaa. Valokuvausaiheisista esitelmistä ehdin kuulla vain Janne Karin puheen, jossa myös erilaiset kuvausretkillä tapahtuneet kommellukset tulivat hyvin esille. Ursan harrastusryhmien ja Taivaanvahdin kehityksen esittelyn jälkeen saunottiin, ja letunpaiston yhteydessä muisteltiin Cygnus-tapahtuman historiaa. Ilta muuttui yhä pimeämmäksi, ja pallokentälle koottiin päivällä maalatuista kynttilöistä Hertzsprung-Russell-diagrammin malli. Minä ja muutama muu harrastaja kävimme myös kuvauttamassa itsemme mallin keskellä. Valvoin vielä usean tunnin ajan ylemmällä grillikatoksella, ja mikäpä siinä oli valvoessa, kun seura oli mahtavaa.

Sunnuntain ohjelmassa oli Juha Ojanperän ja Linda Laakson siitepölykehäaiheinen esitelmä sekä paikallisten tähtiyhdistysten kuulumisia. Loppukeskustelussa kiiteltiin onnistunutta tapahtumaa ja kotimatkan alussa päästiin vielä tutustumaan Rauno Päivisen kotiobservatorioon Imatrankoskella.

Altairin Cygnus-osallistujat. Kuvasta puuttuu 3 henkilöä.

Helmikuun tapahtumia

Maaliskuun 1. kerhoillassa otsikkona kuukausikatsaus. Mielenkiintoisia tapahtumia ja löytöjä sekä uutta avaruustekniikasta.

Kevään komeettoja kerhoillassa

Käytiin porukalla läpi tämän kevään komeetat, niiden näkymiset ja ennustetut kirkkaudet. Vähän myös opiskeltiin terminologiaa ja tutkailtiin tulevia harrastustapahtumia.

Tähtiharrastusnäyttely

Tänään kasattiin liki neljänkymmenen valokuvan näyttely Järvenpään kirjaston aulaan. Kuvat käsittelevät edellisvuosista poiketen ihmisiä harrastuksensa äärellä. Kuvat saavat vielä tekstitykset allensa.

Näyttely on esillä syyskuun kolmanteen päivään asti.

Syksyn ensimmäinen kerhoilta

Illan aiheena olivat aurinkokunnat, eli omamme sekä ne kaikki muut. Aiheeseen meitä johdatteli Tapani, jolla oli esitettävänään mahdottoman upeaa materiaalia. Illan aikana saatiin projektipäälliköltä myös tilannekatsaus tähtitorniprojektiin sekä pakattiin runsain mitoin tavaraa tulevaa muuttoa silmälläpitäen.

Muuton valmistelua

Kaupunki myy käytössämmeolevan rakennuksen ja joudumme muuttamaan alkusyksyn aikana uusiin tiloihin. Muuton valmisteluja on toki tehty jo keväällä, inventoimalla ja järjestelemällä tavaroita.

Nyt muuttopuuhiin tuli kuitenkin näkyvyyttä, kun kerhohuoneelle raahattiin 17 banaanilaatikkoa, kirjojen pakkaamiseksi.

Varsinaisiin paikkaustoimiin ryhdytään heti syksyn ensimmäisissä kerhoilloissa. Samoin itse muuttoa aletaan tehdä heti, kun se vuokraisännälle sopii.